Aihearkisto: valaistus

Ensiaskeleet home assistantin kanssa

Käytän kotiautomaatiossa tällä hetkellä Ikean trådfri sarjaa, Ikea home smart ohjelmaa ja Google assistanttia. Periaatteessa täysin toimivaa ja yksinkertaista, mutta samalla jossain määrin rajoittunutta.

Pikaisen googletuksen perusteella näyttää siltä, että voin jättää nykyisen systeemin silleen ja listätä siihen Home Assistantin avulla ominaisuuksia ja joskus tulevaisuudessa jättää kaikki automaatio Home Assistantin tehtäväksi tai jos Homma ei tunnu hyvältä poistan koko Home Assistantin ja jatkaa vanhalla tyylillä ilman isompia ongelmia. Vaikkakin näyttää myös siltä, että vanhan systeemin jyrääminen kokonaan pois mahdollistaa enemmän ominaisuuksia Home Assistantiin.

Mikä siis on Home Assistant?

Home Assistant on periaatteessa tietokoneohjelma, jolla ohjatataan kodin laitteita valoista lämmitykseen ja turvakameroista kosteusantureihin. Se on open sourcea joten kuka tahansa voi auttaa sen kehityksessä ja myös tarkistaa koodin olevan turvallista. Se ei (välttämättä) tarvitse internet yhteyttä toimiakseen, mutta aika moni sen integraatioista (joita on kirjoitus hetkellä lähemmäs 2000 kappaletta) eli yhteyksistä toisiin ohjelmiin ja laitteisiin saattaa vaatia sen.

Home Assistantin voi asentaa vaikkapa rasberry pi koneeseen tai vastavaavaan. Muita vaihtoehtoja on esimerkiksi Docker tai vaikkapa asentaminen NASsiin. Itse asennan sen tässä vaiheessa virtuaalikoneeseen (VirtualBox) ja toivon, että sen saa tarvittaessa helposti sieltä siirrettyä vaikkapa sinne rasberryyn, koska en halua pitää pöytäkonetta jatkuvasti päällä.

Asennus

Asennukseen löytyy hyvät ohjeet Home Assistantin kotisivuilta get started osiosta. En niitä sen tarkemmin tässä käy lävitse, mutta lyhyesti. Ensiksi asensin virtualboxin.

sudo apt install virtualbox

Sen jälkeen ladataan sopiva vdi tiedosto ja kopioidaan se sopivaan paikkaan.
Virtualboxissa pitää muutama asetus laittaa kohdalleen ja sen jälkeen sen voi käynnistää.

Virtualboxiin laitettavat asetukset.

Virtuaalikoneen käynnistys

Jostain syystä minulla Home Assistant ei käynnisty ensimmäisellä kerralla asennuksen jälkeen vaan joutuu niin sanotusti laittamaan lekaa resetille virtuaalikoneessa ja sen jälkeen pelittää vallan mainiosti.

Aikansa raksuteltuaan Home Assistant käynnistyy virtuaalikoneeseen ja sen jälkeen sitä voi ohjata ja komentaa menemällä osoitteeseen

http://homeassistant.local:8123

Tämä saattaa hetken aikaa kestää ennen kuin osoite toimii ja jos se ei toimi ollenkaan kannattaa kaivaa DHCP serveriltä Home Assistantille sattunut IP numero ja käyttää sitä.

Onboarding

Ensimmäiseksi tehdään tili ja merkitään kartalle missä koti on. Seuraavassa ikkunassa kysellään mitä anonymisoitua dataa haluaa lähettää Home Assistantin tekijöille.

Seuraavassa ikkunassa klikkaillaan ne laitteet ja palvelut mitä on jo valmiiksi käytössä. Minun kohdalla automaattisesti tunnistui Google cast ja kaapelimodeemi. Ikean palvelut piti etsiä listasta. Käytännössä Ikean laitteiden asennus meni kirjoittamalla gatewayn IP osoite oikeaan kohti ja gatewayn pohjasta löytyvä turvakoodi oikealle riville ja klikata lähetä. Seuraavassa ikkunasta löytyy laitteet mitä on Gatewayssa käytössä. Samalla voi klikkailla laitteet oikeisiin alueisiin. Alue voi olla esimerkiksi huoneita ja ne mahdollistavat esimerkiksi valojen hallinan kerralla koko alueelle.

Valmiita integraatioita on melkoinen kasa ja niitä tulee koko ajan lisää. Listaa kannattaa selailla, koska kaikkia käytössä olevia mahdollisuuksia ei tunnisteta automaattisesti ja tällä viikolla listasta puuttuva laite tai palvelu saattaa ensi viikolla olla siellä.

Lovelace

Kun integraatiot on tehty ja klikataan valmista nappia, avautuu silmien eteen lovelaceksi nimetty ohjausnäkymä. Oletus näkymässä näkyy kaikki mitä on tässä vaiheessa asennettu ja siihen myös ilmestyvät automaattisesti kaikki uudet asiat mitä asennetaan.

Automations, Scenes, Scripts & Helpers

En ole itse käyttänyt enkä oikestaan viellä edes tutustunut kunnolla miten mitäkin tehdään ja mitä mikäkin on. Automations kuitenkin on se perusjuttu millä tehdään automaatioita. Scenet ovat ikään kuin tallennuksia mihin tilaan eri laitteet laitetaan. Esimerkiksi voisi olla vaikka iltavalaistus, jolloin yhdellä scenellä saadaan samat valot päälle tarvittaessa helposti. Scriptit ovat kokelma toimintoja, jotka voidaan ajaa aina samanlaisena. Periaatteessa tuon aiemman esimerkin voi tehdä myös sriptinä. Helpersit ovat ”apulaisia”, jotka mahdollistavat monimutkaisemmat automaatiot helpommin.

Näihin kaikkiin minun tarvitsee tutustua tarkemmin ajan kanssa. Sen tiedän jo nyt, että edessä on melkoinen urakka 🙂 Tavallaan Home Assistant on helppokäyttöinen, mutta onglemaksi muodostuu se, että mahdollisuuksia on ”liikaa”. Saman asian voi tehdä monella tapaa.

Ensimmäinen automaatio

Home Assistant käyttää YAML nimistä ohjelmointi kieltä, mutta sitä ei ole pakko opetella vaan perusasiat ja monta muuta asiaa voi tehdä graafisesti. Päätin tehdä ensimmäiseksi automaatioksi valojen syttymisen automaattisesti auringon laskiessa.

Kuvassa näkyy YAML koodi. Lyhyesti sanottuna homma toimii niin, että (trigger) liipaisimena toimii auringon lasku tai tarkemmin sanottuna liipaisu tapahtuu 45 minuuttia ennen auringon laskua. (Condition) ehtona toimii se, että olen kotona. 10 Sekunttia on määritelty ajaksi sen takia, etten saanut ehtoa toimimaan ilman sitä. (Action) Toiminta on sitten luonnollisesti se, että valot laitetaan päälle. Homma on ajastettu niin, että valot kirkastuvat hiljalleen puolen tunnin aikana ja ne päätyvät 80% kirkkauteen.

Sen verran täytyy tunnustaa, että vaikka automaatio sinällään onkin ensimmäinen minkä tein niin kuvasssa oleva versio ei ole ensimmäinen eikä kyllä myöskään varmastikaan viimeinen versio automaatiosta.

Tästä tämä pikku hiljaa lähtee!

Sisustusongelma & valoa katossa vol 2

Eihän se sitten kestänytkään kuin melkein puolitoista vuotta, mutta nyt on katossa lamppu! Ei vielä kaikkia niitä ominaisuuksia, mitä aioin ja aion tuohon laittaa, mutta se perus lampun virka on nyt täytetty. Edellisen kerran kirjoittelin tästä asiasta syyskuussa 2015.

Kattoon siis päätyi kolme metriä valkoista ledinauhaa, metrin verran WS2812B ledinauhaa, tyhjä taulu, pari virtalähdettä ja muuta pikku sälää mm. arduino. Lamppu vielä vaatii ”siivousta” esimerkiksi osa johdoista näkyy rumasti sivusta.

Pitkän aikaa olin sitä mieltä, että mitään roikkuvaa lamppua en halua ja kuinkas sitten taas kävikään. Ketjujen varassa roikkuvaan lamppuun päädyin. Lamppu on kuitenkin niin korkealla, että se ei minua haittaa. Eikä oletettavasti myöskään ketään muitakaan.

Valaisimesta tuleva valo on varsin pehmeää, koska se heijastuu katon kautta. Valoteho on valkoisella valolla varsin riittävä, mutta värillinen valo on hiukan heikko. Olisin voinut helpostikin laittaa WS2812B nauhaa pitemmästikin lamppuun, mutta iski vähän piheys ja laitoin vain metrin.  Onneksi tuo on aika helppo lisättävä, jos jossain vaiheessa oikeasti haluaa lisää värivaloon tehoa.

Miten valaisin on sitten tehty? Lyhyesti sanottuna clas ohlsonilta tyhjä 50cmx50cm taulu ketjuilla kattoon kiinni. Ebaysta tilattua ledinauhaa sopivan pituiseksi pätkityn kynnyslistan päälle, joka sekin on ostettu clasulta. Virtalähteenä on samoin ebaysta ostettuna 12v ja 5v virtalähteet. (Ja juu en ole jättämässä tuota valoa päälle yksinään tai anna kenenkään muun mennä koskemaan tuota jännitteellisenä.)

Ohjaus on tällä hetkellä osittain valokatkaisijalla, osittain arduinolla. Valkea valo on katkaisijalla ja värillinen valo arduinolla, mutta katkaisijan takana.  Ihan suoraan katkaisijasta siis voi valita kumman valotyypin haluaa päälle.

Jatkossa on tarkoitus tehdä tuosta lampusta himmennettävä. Vielä en kylläkään tiedä ihan tarkkaan miten sen teen.

Koodi arduinossa on tällä hetkellä aivan suoraan Adafruitin neopixel esimerkki koodia.

Hintaa hökötykselle kertyi about 100e ja (aktiivisia) työtunteja ehkä 2-3. Kaiken kaikkiaan aikaa meni huomattavasti enemmän, kun piti kameran kanssa leikkiä ja saattoipa siinä sivussa muutama youtube pätkäkin ja useampi kupillinen teetäkin mennä. Kolmena iltana rakentelin lamppua.

Sisustusongelma

Ihan vähässä kummassa en olisi uskonut, että minulle tulee sisustus ongelma, mutta niin vain tuli. Kuvassa on villakoiran ydin. IMG_20150827_002326Kattolamppu tai paremminkin tyhjä paikka kattolampulle! En tiedä minkälaisen haluan. Luultavasti päädyn tekemään itse jonkinlaisen ledi virityksen, mutten vielä ole päättänyt minkälaisen.

Draconian sivuilla oli hillittömän hieno lohikäärme lamppu, mutta se oli suhteellisen kallis ja sitten ehkä pitäisi hommata muutakin vastaavaa. Enkä oikeastaan halua olohuoneeseen lamppua, joka roikkuu.

Yksinkertainen keino ja yllättävän siistin näköinen olisi tehdä samalla tavalla kuin kaveri. Hänellä on neliön mallista alumiiniputkea roikkumassa katosta ja sen yläpinnalla ledinauhaa. Valo tulee siis epäsuorasti katon kautta, samoin kuin minun sarastevalossa. Yksinkertaista, mutta edelleen roikkuva, ei nappaa.

Valoputki tyylinenkin ratkaisu on ollut mielessä. Huurrettua putkea kattoon ja putken sisälle ledinauha. Putkella saisi hauskoja efektejä kyllä aikaiseksi. Voisi vaikka laittaa putket, että ne näyttävät tulevan seinästä tai katosta. Vihreä hehku putkiin ja säteilyvaara kyltti viereen 😉

Jos päädyn tuohon putki ideaan, ledit ovat ehdottomasti yksittäin ohjattavia, esim. WS2812B tai vastaava. Sopivalla ohjauksella saa aikaseksi liike efektin ikään kuin putkessa liikkuisi jotain. Muissa ratkaisuissa perusvalkea nauha tai ehkä jopa yksittäinen 10/20…/100w ledi.

Seuraava pohdinta on sitten ohjaus. Jos päädyn valkeaan nauhaan, laitan korkeintaan himmentimen, mutta WS2812B vaatii jo enemmän ja mieluiten langattoman säätimen. Toteutuksessa voisi esimerkiksi käyttää ESP8266 tai nRF24L01 moduuleja, jotka molemmat minulta löytyy, mutta kumpaakaan en ole kokeilua enempää käyttänyt.

Toisaalta haluan valojen myös olevan yksinkertaiset ja toiminta varmat, en todellakaan viimeiseksi illalla halua alkaa tappelemaan kaukosäätimen tai nettisivun kanssa, että saan valot pois päältä! Ja toisaalta sama aamulla, haluan painaa katkaisimesta naks ja valot on päällä.

Harkinnan arvoinen idea olisi ehkä myös ostaa joku törky halpa pädi ja kiinnittää se seinään sopivalle kohti ja käyttää sitä valo-ohjaimena. Pelkän akun varassa sitä ei kyllä voisi pitää eikä koko aikaa näytön valoakaan päällä. No laturi kiinni koko ajan ja anturilla valot päälle näyttöön, kun käsi lähenee. Ihan tarkkaa tietoa ei ole, mutta taitaapa aika monessa (ainakin puhelimessa) olla toi läheisyys anturi valmiina.

Näin vuokralla asuessa en lähde uusimaan valokatkaisijoita, vaikka sillä olisikin helppo ratkaista ongelma. Onneksi olohuoneen lamppuun menee kaksi johdinta jolloin voin toista käyttää signaalina ja toista käyttöjännitteenä. Hetken pohtimisen jälkeen tuli toinenkin idea. Yksinkertaisesti laittaa ”power on” oletukseksi jonkun sopivan valo asetuksen (tai edellisen asetuksen) ja vasta erikseen säätämällä ohjausta valo muuttuu tms. Silloin kyllä menettää mahdollisuuden sytyttää valot kaukosäädöllä aamulla.

Riippumatta miten ohjauksen teen, siitä tulee sellainen, että sitä voi käyttää myös ”stand alone” versiona eli luultavasti ”power on” oletuksena on joku järkevä valaistus, jottei vahingossa käy vaikka niin, että pari päivää olen punaisessa valossa.