Aihearkisto: arduino

Arduino toimi vain root tunnuksella

Minulla oli ongelma. Linux ajatteluun ei sovi normaali ohjelmien käyttäminen ROOT tunnuksella. Jostain syystä arduino IDE toimi minulla vain root tunnuksella oikein. Koodin kyllä pystyi kirjoittamaan normaali käyttäjänä, mutta koodia ei voinut polttaa levylle muuten kuin vaihtamalla ROOT tunnukselle. Asialle piti sitten tehdä jotain useamman vuoden jahkailun jälkeen.

Netistä löytyi monestakin kohti ohje, jolla sai lisättyä oman käyttäjä tunnuksen dialout ryhmään. (Arduinon oma ohje näyttää tältä), jonka pitäisi auttaa asiaan .

sudo usermod -a -G dialout <username> >

Kyseinen käsky ei kuitenkaa minua auttanut. Pääsin polttamaan koodia edelleen vain root tunnuksella.

Lopulta syylliseksi paljastui vanhan asennuksen asetustiedosto. Olen siis päivittänyt arduino IDE:n vuosien varrella useaan otteeseen ja välillä ollut pitkään käyttämättäkin sitä, mutta koska minun kotihakemisto on ollut koko ajan sama (ja siirtynyt jopa koneesta toiseen) oli arduinon vanhassa asetustiedostossa jotain, joka esti normi käyttäjällä koodin polttamisen levylle.

En alkanut tutkia tarkemmin mikä esti toiminnan vaan poistin koko tiedoston löytämäni vinkin perusteella.

rm ~/.arduino/preferences.txt

IDE ei saa olla käynnissä, kun tuon tiedoston poistaa! Käynnistyksen yhteydessä IDE kysyi muutaman kysymyksen ja sen jälkeen homma alkoi pelittämään taas!

Edit: Kannattaa muuten huomata, että ubuntun omista repoista tulee varsin vanha versio arduino idestä. Kannattaa siis ladata tuorein versio suotaan arduinon sivuilta.